perjantai 20. toukokuuta 2011

Kurssi on päättynyt

Hyvät Operight-kurssilaiset,

Kevään koulutus on nyt päättynyt ja olette saaneet todistuksen osallistumisestanne tekijänoikeuskoulutukseemme. Kiitos vielä kaikille aktiivisuudestanne sekä lähiopetuskerroilla että verkkokurssilla.

Jos joltain puuttuu todistus, me voimme toki lähettää sen. Tässä asiassa voitte olla yhteydessä Anni Hautaseen (hautanen@iprinfo.com). Viimeisen luentokerran materiaalit on myös lisätty tänne blogiin, eli Kurssimateriaalit-kohdasta löytyvät.

IPR University Center on julkaissut opettajille suunnatun tekijänoikeussivuston. Voitte käyttää Operight-sivustoa apunanne aina kun kohtaatte työssänne tilanteita, joissa kaipaisitte neuvoja tekijänoikeusasioissa ja tietenkin ihan yleisestä mielenkiinnosta. Sivustolta löytyy myös Kysymys ja vastaus -osio, jonne voitte jättää kysymyksiä tekijänoikeuteen liittyvistä asioita, joihin kaipaatte selvennystä.

Käykää tutustumassa: www.operight.fi

Ja oikein antoisaa kesää kaikille!

tiistai 10. toukokuuta 2011

Neljännen tehtävän vastaukset

Moi kurssilaiset!

Neljännen tehtävän vastaukset on nyt julkaistu. Jos haluatte vielä palautella vastauksia mihin tahansa aikaisempaan tehtävään, voitte tämän viikon aikana vielä toimittaa niitä meille, joko blogin kautta tai sitten sähköpostilla osoitteeseen kaisa.j.karkkainen@helsinki.fi.

torstai 5. toukokuuta 2011

Vielä ehtii!

Hei kaikki,

On ollut todella antoisaa lukea teidän vastauksianne ja voin ilokseni todeta, että olette oppineet paljon. Viimeisen tehtävän vastausaika päättyy sunnuntaina ja ajattelin vielä kannustaa teitä, varsinkin niitä teistä, jotka eivät vielä ole ehtineet vastailla, osallistumaan verkkokurssiin.

Voitte käydä lukemassa ja kommentoimassa toistenne vastauksia ja alottaa yleistä keskustelua. Myös palaute on varsin tervetullutta, kurssista ylipäänsä, tehtävistä ja verkkokurssista.

Jos joku teistä olisi halunnut vastailla aikaisempiin tehtäviin, mutta ei ole ehtinyt antamassamme aikataulussa, niin otan kyllä edelleen luettavaksi vastauksia myös kaikkiin aikaisempiin tehtäviin.

Ensi viikon luentojen aihe "digitaaliset aineistot" on varmasti teitä kiinnostava. Vaikka ette olisi tehneet tehtäviä, kannattaa tutustua kolmanteen ja neljänteen tehtävään, koska ne käydään läpi tuolla viimeisellä kerralla ja saatte opetuksesta enemmän irti kun olette perehtyneet tehtäviin etukäteen.

Hyviä opiskeluhetkiä ja tsemppiä loppukurssiin!

tiistai 3. toukokuuta 2011

Ensi viikon luennot

Hei kurssilaiset!
Operight-koulutuksen kolmas lähiopetuspäivä on ensi viikolla ja teemana on digitaaliset aineistot. Tällä viimeisellä luentokerralla käydään myös läpi verkkokurssin kolmas ja neljäs tehtävä. Neljännen tehtävän viimeinen vastauspäivähän on tämän viikon sunnuntaina, eli äitienpäivänä 8.5.

Jyväskylän luennot ovat tiistaina 10.5.2011 klo 12-16 Nikolainsalissa, osoitteessa Asemakatu 6.

Oulun luennot pidetään keskiviikkona 11.5.2011 klo 12-16 Scandic Oulun Wacklin-kabinetissa, osoitteessa Saaristonkatu 4.

Virvokkeita on tuttuun tapaan tarjolla 11.45 alkaen.

Nyt on tosiaan vielä mahdollisuus osallistua myös tehtävien tekemiseen, eli käykää toki tutustumassa neljänteen tehtävään. Vielä on monta päivää aikaa vastata.

Tervetuloa luennoille!

keskiviikko 27. huhtikuuta 2011

Kolmannen tehtävän mallivastaukset

Hei!

Kolmannen tehtävän mallivastaukset ovat nyt siis julkaistu. Kiitos aktiivisuudestanne tehtävien tekemisessä. Lähiaikoina saatte myös kommentit kaikkiin annettuihin vastauksiin ja neljänteen tehtävään sitten, kun vastausaika on umpeutunut.

Hyvää vappua!

tiistai 19. huhtikuuta 2011

Neljäs tehtävä julkaistu

Hei kurssilaiset,

Kolmannen tehtävän viimeinen palautuspäivä oli sunnuntaina17.4. ja nyt on julkaistu neljäs, eli viimeinen tehtävä. Viimeinen palautuspäivä on sunnuntaina 8.5, vastausaika on pidempi jotta ennätätte viettää myös pääsiäistä rauhassa. Vastauksia on tullut mukavasti ja vielä ennättää vastaamaan kolmanteenkin tehtävään.

Sitkeä flunssa on valitettavasti iskenyt meille instituuttiin, joten tällä kertaa saatte kommentteja tehtävään vähän myöhässä. Kolmannen tehtävän kommentit ja mallivastaus tulevat siis pääsiäsen jälkeen. Toivottavasti te muut olette säästyneet flunssalta, nyt viimeisen tehtävän kimppuuun!

Aurinkoisia kevätpäiviä!

keskiviikko 6. huhtikuuta 2011

Kolmas tehtävä

Hei kaikki!

Toivottavasti toinen luentopäivä oli mielenkiintoinen. Olemme nyt julkaisseet kolmannen tehtävän, jonka palautuspäivä on 17.4.2011.

Toisen tehtävän mallivastaukset ovat nyt myös luettavissa blogissa. Lisäksi olemme laittaneet toisen luentopäivän materiaalin tänne blogiin, eli tuota aineistoa voi käyttää vaikka asioiden kertaamiseen. Jos kiinnostusta löytyy, olemme koonneet kurssimateriaaliin myös linkkejä oheismateriaaleihin. Käykää toki tutustumassa, mitä sieltä löytyy!